Jarmo Pelli liittyy PPD:n myyntitiimiin

Painotalo Plus Digital sai Lahteen vahvistuksen kokeneesta asiakkuuspäällikkö Jarmo Pellistä. Pelli tulee kirjapaino Aldukselta vahvistamaan PPD:n myyntiä.
–Olemme innoissamme, että saamme Jarmon mukaan porukkaamme. Hänellä on vahvaa osaamista painoalan asiakaspalvelu- ja myyntityöstä, sanoo myyntijohtaja Jyrki Vattulainen.

Pelli sanoo, että on hienoa päästä jatkamaan asiakastyötä huipputiimissä.
–Minua kiinnostaa tarjota asiakkaalle aidosti kiinnostavia ja toimivia ratkaisuja. Meiltä asiakas saa painopalveluiden lisäksi erilaisia digitaalisia ja markkinointiviestinnän palveluita painotuotteille.

PPD sai asiakastyytyväisyystutkimuksessa hyvät tulokset. 92 prosenttia vastaajista antoi kokonaisarvosanaksi erittäin tai melko hyvä. Kiitoksia sateli eniten painolaadun lisäksi helposta yhteydenotosta ja siitä, että sovituista asioista pidetään kiinni. PPD:n henkilöstön joustavuus ja palvelualttius sai myös kiitosta. Myyntijohtaja Jyrki Vattulainen sanoo, että asiakaskokemusta halutaan entisestäänkin parantaa panostamalla hyvään asiakaspalveluun ja kokeneeseen myyntihenkilökuntaan.

Painotalo Plus Digital on lahtelainen painotalo, joka tarjoaa laajoja kokonaispalveluita paino- ja digituotteiden julkaisuun.
Olemme osa Mediatalo Keskisuomalaista.
www.ppd.fi

Lisätiedot:
Jyrki Vattulainen, 044 736 0732, jyrki.vattulainen@ppd.fi